Pepin peitto

Lukijat

31. tammikuuta 2011

Uusi viikko...

Tässä ensin aikaisemmin lupaamani pannulapun kuva. Tein sen siis ihan vain omasta päästäni ja ihan kiva siitä tuli =)

Eilen olimme pulkkamäessä ja kuvailin siinä sitten samalla hieman lunta...




Aurinko paistoi niin upeasti ja teki temppujaan lumen pinnalla...

Tällä hetkellä puikoilla ovat mm. nämä sukat:


Ja perjantaina sain tehtyä asian, jota olen pitkään viivytellyt (laiskuutta?)... Elikkäs kaivoin esiin ompelukoneeni. Se on ollut viimeksi käytössä joskus neljä-viisi vuotta sitten ja muistelin, että siinä oli silloin jotain vikaa (ei tehnyt hyvää tikkiä). No, otin sen siis esille ja testasin ja hyvin pienillä säädöillä sain aikaiseksi tyydyttävän tikin ja siitä se sitten lähti! Tein saman tien 4 tyynyliinaa. Kaksi sohvatyynyihin ja kaksi normaalikokoista...



Tuo kissakangas on aikoinaan muistaakseni Anttilasta tilattu ja olin ommellut siitä silloin verhot, jotka nyt sitten vaihtoivat muotoaan =) Toinen (vaalean sininen) kangas on taas vanhasta (käyttämättömästä) lakanasta leikattu...
Saatte varmaan nähdä lähiaikoina lisää ompeluksia kun nyt sain kerran koneen esille...

Postitin Aavalle myös pienen lahjan kiitokseksi, että osallistui haasteeseeni, mutta unohdin tietenkin ottaa siitä kuvan, joten jos Aava luet tämän niin laittaisitko kuvaa kun olet postia saanut..?

Eipä tässä nyt sen kummempia taida olla kerrottavana...joten...

Mukavaa maanantaita!

29. tammikuuta 2011

Sny lähetti kortin =)

Salainen neuleystäväni laittoi minulle sähköisen postikortin ;) Aamulla avasin koneen ja tarkastelin sähköposteja ja mietin, että mikäs se tämä on... Ja parin klikkauksen jälkeen ruudulle avautui tämä hieno kortti! Oli kyllä mukava aloitus päivälle =)
Tämä oli siis video, jota en tumpelona ihmisenä osannut mitenkään järkevästi tänne liittää, joten menin vaikeamman kautta ja napsin kuvia sitä mukaa kun video eteni.. järkevää eikös ?! ;o)   (ja kuvatkin taas ihan kamalan huonoja!) Mutta kiitos sinulle salainen ystävä... =D

26. tammikuuta 2011

Lepopäivä

Tänään olen päättänyt olla vain kotona. Olen nyt joka päivä ollut jossain kyläilemässä, joten pyhitän tämän keskiviikon kotipäiväksi =)

Maanantaina kävin tosiaan siskon luona. Siellä eteisessä tuli vastaan Hän:


Ihanan eloisa ja hieman villi (kuten pennut yleensä) oli tämä tyttönen. Oli saanut hieman eloa myös perheen vanhempaan tyttöön, joka muuten on todella rauhallinen.


Minähän en ole mikään koiraihminen, vaan kissat ja pienet eläimet on mun juttu. Mutta on noita aina välillä kiva käydä rapsuttelemassa ;)

Samalla reissulla kävin Prismassa ostoksilla... Lankoja, mitäs muutakaan =O

Tällainen satsi

Novita Rose Mohair, 2 e/kerä

Huopanen 3,95 ja Tico Tico 4,50

Nalle Kukkaketo 5,95

Kauan aikaa puhumani huiviprojekti pääsee siis vihdoin jatkamaan etenemistään... (minulta kun loppui hieman kesken nuo mohairit niin oli jäähyllä jonkin aikaa).
Tällaisista paloista huivi tulee koostumaan:

 Ja näin paljon paloja on jo valmiina, mutta vielä noin puolet puuttuu...


Olen myös saanut aikaiseksi tällaisen:


Eli kyseessä patakinnas ja pöllöhän se siinä tuijottaa hassusti kieroon =)
Minulla oli ohje tuohon päällimmäiseen osaan, mutta se jäi liian ohueksi, joten lisäsin sisälle ihan tavallisen lapasen ja sen ympärille vielä vanua ja ompelin alareunasta kiinni. Ja tuo pöllöidea lähti siitä, kun yläreuna jäi tuollaiseksi suoraksi ja se vaan näytti niin pöllömäiseltä, että piti ommella sille silmät ja (vino) nokka ;)

Mutta nyt menen jatkamaan huiviurakkaa ja toivottelen teille mukavaa keskiviikon jatkoa! =D

24. tammikuuta 2011

Väliaikatiedote

Ajattelin nyt kirjoitella tänne, että ette luule minun kokonaan hävinneen =)

Eilen olin kyläilemässä äitini luona. Äiti oli tehnyt hyvää peruna-bataattimuussia ja broilerikastiketta, jota sitten söimme. Sitten otimme käsityöt esiin ja tein siinä rupatellessa yhden pannulapun, josta laitan kuvan tänne myöhemmin. Pannulappu lähti uuteen kotiin äitini naapuriin =)
Pengoimme vielä äitini kirppislaatikoita ja sain sieltä kotiin tuotavaksi Arabian lautasia (mummon vanhoja), hieman huonokuntoisia, joista ei kirppiksellä saisi paljoakaan, mutta minulla säilyvät sitten muistona.

Tänään olen menossa ostoksille veljeni kanssa ja sen jälkeen kyläilemme siskoni luona. Siskolla on uusi koiranpentu ;o) Siitä sitten myöhemmin...

Tässä eräänä päivänä aloin kutomaan junasukkia, mutta minun ohjeestani taisi puuttua jotakin kun tuli aivan omituisen näköiset, joten täytyy kaivaa ohje uudestaan jostain ja yrittää uudelleen. Kerron siitäkin myöhemmin, miten etenee...

Mutta sain minä tehtyä tällaisen tässä yksi päivä:
Elikkäs, tuollainen pitsireunainen kauluri tuli väännettyä ja taaskin liian pieni tytölleni ja syykin selvisi myöhemmin kun tarkastelin ohjetta, minulla oli kaksi numeroa liian pienet puikot... joten täytyy keksiä uusi kohde sillekin...

Käsityöt ovat siis jollain tapaa viime aikoina epäonnistuneet ja täytyykin varmaan taas alkaa neulomaan vaan tavallisia villasukkia... Tai sitten ehkä perehtyä ohjeisiin paremmin ;)

Salainen neuleystäväparit jaetaan pian, jännityksellä odotan omaa paria ja kierroksen alkamista :)

Mukavaa viikonalkua kaikille!

20. tammikuuta 2011

Kirppislöytöjä ja neulomuksia

Tiistaina lähdin äitini kanssa kirppiskierrokselle. Ajatukseni oli löytää huivilankaa, mutta sitä ei sitten löytynyt, vaikka kiersimme neljän paikan läpi. Kaikkea muuta mukavaa kuitenkin kertyi kassiin  =)

Puikkomummeli, jossa takana aukko, mihin puikot voi tökätä. Erittäin mieluinen ja tarpeellinen löytö =)
Sisustuskiviä. Ihanan punaisia =)
Paksut, metrin mittaiset pyöröpuikot 
Rottinkinen kissan peti (vain 4 euroa!)
johon Kisu meni heti nukkumaan =)

Tässä parina iltana olenkin sitten neulonut. Ensin tein nuo säärystimet ja sitten vielä pipon. Huiviprojekti on nyt jäissä kunnes löydän lisää lankaa siihen. 



Värit on tummempia kuvassa


Iso säästöpossuni sai peitteen =)
Muuten elämä matelee eteenpäin kuten ennenkin... Sairaanhoitaja heitti minulle tänään haasteen, että pitäisi oppia liikkumaan (yksin). Kyllähän se liikunta tekis varmasti hyvää, mutta... Juu juu, yritän parhaani =)

17. tammikuuta 2011

Synttäreitä ja käsitöitä

Pienen tauon jälkeen pääsin taas koneen äärelle blogikirjoitusten merkeissä.

Halusin saada aiemmin mainitsemani villapaidan valmiiksi pojalleni, koska hän täytti perjantaina 12v. (No, paita valmistui lauantai-iltana kauan kestäneen päättelyn tuloksena). Huppu se oli joka valmistumista viivytti, mutta kun olin nyt saanut päähäni, että siinä pitää olla huppu vaikka en ole aiemmin sellaista tehnyt. Ja kyllä siitä hieman omalaatuinen tulikin, mutta pääasia oli, että poika oli tyytyväinen. =)




Ehkä rumin villapaita mitä olen tehnyt! (Huom. olen tehnyt vain yhden aikaisemmin ;oP )

No, löysinpä sitten viikonloppuna taas yhden keskeneräisen työnkin... Kauluri jota olen alkanut neulomaan tyttärelleni joskus viime talvena...? Siitä oli vain olkasauma ompelematta kiinni ja päättelyt. Joten tein senkin valmiiksi =)

"Sainpas minäkin kaulan lämmittäjän"

Tytölle tämä ei enää mahdu, joten täytyy keksiä toinen saaja... =)

Niin, viikonloppuna tosiaan juhlittiin minun ja poikani yhteisiä syntymäpäiviä, yhteensä 45 vuotta! Laskekaa siitä =) En halunnut kauheasti stressata, kun ei vieraitakaan paljon tullut, joten en jaksanut leipoa itse yhtään mitään...
Tällaiset sain kuitenkin tehtyä...

Pöllö minulle

Käärme pojalle

Ja nyt on pakko päästä johonkin pois, kun naapurissa tehdään remonttia ja tuo poraamisääni aiheuttaa pahemman laatuista päänsärkyä...

12. tammikuuta 2011

Käsitöitä Amyn lailla

Kuten otsikosta voi hieman päätellä, olen viime päivät viettänyt käsitöiden ja Amyn lailla sarjan parissa. Tuota sarjaa olen koko syksyn nauhoitellut, koska en ole ehtinyt katsomaan ja nyt kun tallessa oli melkein sata jaksoa, ajattelin, että on jo aika alkaa niitä katselemaan pois =) Samalla olen neulonut villapaitaa (joka lähestyy loppuaan)...

Mutta on minulla ollut muitakin käsitöitä työn alla. Löysin tämän laatikoiden uumenista.


Olen tehnyt sen jo monta vuotta sitten, mutta jotenkin vain päättely oli unohtunut, joten tein sen sitten vihdoin valmiiksi. Jämälangoista on syntynyt tämäkin pannulappu =)

*************

Tänään olen silpunnut muovikasseja! Löysin hyvän ohjeen jolla niistä pääsee helposti ja kätevästi eroon (niitä kun aina kertyy vaikka kangaskassikin kulkee mukana, mutta on niin pieni). Ohje löytyy täältä.


Tästä tulee siis muovimatto. Kovin on työlästä tuo muovin virkkaus, mutta suht nopeasti se sujuu. Laitan sitten kuvaa, kun on valmis ;)

Aamuisin on ollut vaikeaa nousta ylös, on tuntunut niin houkuttelevalta jäädä lämpöisen peiton alle. Iltaisin taas ei ole meinannut malttaa mennä sänkyyn, kun on ollut niin paljon kesken.
Kävin tänään psykiatrisen sairaanhoitajan juttusilla ja todettiin, että en ole vielä valmis jatkamaan koulua. Joten perjantaina pitäisi hakea lisää sairaslomaa. Lääkitystä katsellaan ehkä myös uusiksi. Olen nyt päättänyt olla stressaamatta koulun takia, vaikka harmittaakin jäädä jälkeen. Mutta tätä tämä elämä on ja siihen täytyy vaan tottua...

Innolla odotan SNY:n alkamista ja ystäväjakoa =)

10. tammikuuta 2011

Pipoilua junamatkalla

Eilen lähdin Tampereelle ja ajattelin, että voisin hyödyntää matkan tällä kertaa käsitöiden parissa.. No, kiirehän sitä kuitenkin aamulla tuli joten nappasin vain virkkukoukun ja mustan lankakerän laukkuuni. Mitään ohjeita minulla ei ollut ja virkkaamiseni on jäänyt hyvin vähälle muutenkin, hyvä jos kiinteän silmukan osaan =)
Siinä sitten istahdin erään nuoren neidin viereen ja aloin vaan virkata. En edes tiennyt mitä tekeleestäni tulisi vaan ajattelin kerrankin tehdä jotain luovaa. Työ etene ihan mukavasti, joskin vähän kyllästytti samojen silmukoiden vääntö (täytyy opetella muitakin).. Ja niinhän siitä sitten alkoi muodostua jonkinlainen päähine. Sen verran häveliäs olen, etten kehdannut sitä alkaa junassa sovittelemaan, mutta kotona kokeilin ja omaan päähän mahtui (joka on todella pieni), joten varmaan jollekin pienelle neitoselle siitä saatiin sopiva myssy ;)



Ohjeita minulla ei ole antaa koska en itsekään tiedä miten tuo valmistui =)
Viitosen koukku oli käytössä ja kiinteät silmukat. Takaosaan tein tuollaisen kaarrokkeen, jotta niska ei paleltuisi. Ja tietenkin kun myssy on muuten aika synkkä niin siihen piti saada jokin koriste. Langasta pyörylä ja mummon vanha nappi keskelle :o)



Ja niin oli myssy valmis... Nyt pitää vielä keksiä kenelle sen annan...

Tänään osallistuin Facebookissa tällaiseen:
Osallistun luovuuteen kannustavaan (käsityö)haasteeseen. Lupaan tehdä jotain omin käsin 5 ensimmäiselle KOMMENTOIJALLE. Sitten teidän täytyy luvata kopioida tämä omaan päivityksekseenne ja luvata samoin. Siis tavara/lahja/(jotain muuta hauskaa ja mielenkiintoista) tehdään itse & toimitetaan vuoden 2011 aikana, myös postitse. Lähdetkö mukaan?




Ajattelin, että koska minulla on niin vähän kavereita tuolla FB:ssä niin voisin laittaa tämän haasteen tännekin =) Joten siitä vaan mukaan!!!




Oikein leppoisaa tiistaipäivää =)

7. tammikuuta 2011

Pikainen iltakatsaus

Piti heti päivittää tänne uusin tekeleeni jota virkkasin samalla kun lueskelin blogeja tänään. Hyvin sain jämälankoja käytettyä tähän ja ajattelinkin tehdä näitä lisää...

Pannulappu: kaksikerroksinen, virkattu kutosen koukulla villa- ja mohairlankajämistä. Lankojen päät jätin pitkiksi ja kietaisin vain pannulapun sisään (näin vältyin päättelyltä). Kappaleet virkkasin yhteen kiinteillä silmukoilla. Parempaa ohjetta voi kysellä jos haluaa...
tässä toinen puoli...

ja tässä toinen =)

En saanut paljoakaan tehtyä villapaitaa, se kun alkaa jo painaa niin kovasti, että hartiat väsyy, mutta huomenna jatkuu taas...

SSNY ja muuta sekalaista

Tänään ajattelin ilmoittautua tuohon Salaiseen Neuleystävääni, joka pian starttaa... Hiukan jännittää osaanko toimia oikein, mutta eihän tuo nyt niin vaikeaa voi olla kun noin moni on mukana ollut =)

Tänään ohjelmaan kuuluu myös neulomista ja blogien lukua... ja hieman siivousta jos jaksan ;)

Tänään on joutunut tekemään lumitöitäkin, kun eilen ja yön aikana on tullut taas tuota valkoista peitettä maahan. Onneksi on vain tuo parveke, ettei tarvitse koko pihaa kolata... Tosin tykkään kyllä hommasta, mutta sormethan siinä meinasi jäätyä, kun unohdin lapaset sisälle, enkä jaksanut niitä sitten välillä hakea... Laiska minä ;)

Tänään aion myös laittaa teille pari kuvaa, jotka viimeksi unohdin, tässä olkaa hyvä =)

Tällaisia savuisia tunnelmakuvia syntyy kun joku polttaa vieressä silloin kun nappaat kuvan =)



Tässä kuvassa on jo jotain karmaisevan hienoa, ihan kuin jokin kauhuelokuvan linna!


Tänaan esittelen teille myös erään harrastuksen, joka on jäänyt nyt jäähylle, mutta aloitan sen taas kun saan näitä muita töitä pois alta.. Helmityöt! (pahoittelen taas kuvan laatua, jouduin käyttämään taas tuota videokameraa, jolla ei saa hyviä kuvia)

Tässä muutama merihevonen

ja lähempää...

itse kehittelemäni ukkeli =)

ja sammakko

kokoelma sudenkorentoja

joista tässä yksi...

toinen vähän pienempi...

ja yksi ruskeasävyinen...

perinteinen lisko

Voin laittaa ohjeita näiden tekoon myöhemmin...



Sitten hieman koruosastoa... Olen tehnyt lähinnä kaulakoruja. Koska kamerani on niin huono, saatte enimmäkseen lähikuvia yksityiskohdista...


Tässä ihanan kimalteleva kaulakoru

perhosia =)

ja lasikuulia...

timatteja, wau =)

oranssi kristalli

ja soikea lasihelmi

ristiinpujottelua

musta kolmiomainen helmi

eri sinisen, liilan ja purppuran sävyjä

Korut olen pujottanut siimaan ja melkein kaikissa on korulukko (paitsi todella pitkissä jotka saa pään yli pujotettua).



Siinäpä ne tämän päivän tärkeimmät... Nyt tämä tyttö lähtee villapaidan tekoon, jotta saan senkin tänne näytille =)

Pirskahtelevaa perjantaita!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...