Pepin peitto

Lukijat

17. tammikuuta 2011

Synttäreitä ja käsitöitä

Pienen tauon jälkeen pääsin taas koneen äärelle blogikirjoitusten merkeissä.

Halusin saada aiemmin mainitsemani villapaidan valmiiksi pojalleni, koska hän täytti perjantaina 12v. (No, paita valmistui lauantai-iltana kauan kestäneen päättelyn tuloksena). Huppu se oli joka valmistumista viivytti, mutta kun olin nyt saanut päähäni, että siinä pitää olla huppu vaikka en ole aiemmin sellaista tehnyt. Ja kyllä siitä hieman omalaatuinen tulikin, mutta pääasia oli, että poika oli tyytyväinen. =)




Ehkä rumin villapaita mitä olen tehnyt! (Huom. olen tehnyt vain yhden aikaisemmin ;oP )

No, löysinpä sitten viikonloppuna taas yhden keskeneräisen työnkin... Kauluri jota olen alkanut neulomaan tyttärelleni joskus viime talvena...? Siitä oli vain olkasauma ompelematta kiinni ja päättelyt. Joten tein senkin valmiiksi =)

"Sainpas minäkin kaulan lämmittäjän"

Tytölle tämä ei enää mahdu, joten täytyy keksiä toinen saaja... =)

Niin, viikonloppuna tosiaan juhlittiin minun ja poikani yhteisiä syntymäpäiviä, yhteensä 45 vuotta! Laskekaa siitä =) En halunnut kauheasti stressata, kun ei vieraitakaan paljon tullut, joten en jaksanut leipoa itse yhtään mitään...
Tällaiset sain kuitenkin tehtyä...

Pöllö minulle

Käärme pojalle

Ja nyt on pakko päästä johonkin pois, kun naapurissa tehdään remonttia ja tuo poraamisääni aiheuttaa pahemman laatuista päänsärkyä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano pois vain! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...