Pepin peitto

Lukijat

3. maaliskuuta 2011

Aika rientää

Miten tuo aika voi mennä noin nopeaan..? Helmikuukin meni rytinällä ohi ja tuntuu, että tälle viikolle on käymässä samalla lailla... Ihan kuin ei ehtisi tehdäkään mitään.. Mutta olen minä sentään jotain saanut aikaiseksi...

Tyttärelle lähtee ensi viikolla oikein luksuspakkaus: laivalta ostin hänelle pienen hylkeen poikasen jota voi helliä. Tällä viikolla olen tehnyt sitten tuollaisen kaulaliinan ja hienon käsilaukun (molemmissa Novitan Kide-lankaa sekä laukussa hieman tavallista valkoista puuvillalankaa). Kyllä sitten kelpaa kylillä kuljeksia =)

Kämmekkäitä olen myös tehnyt ja yhdet lähti äidin mukana eilen siskolle (käyvät vain kierroksen käsityökerhossa mallina).. Toisia aloin eilen virkkaamaan mutta niistä tuli niin pienet että juuri mahtuvat minun käteeni (tiukasti) joten saa nähdä kenelle lahjoitan.. Laitan kuvia myöhemmin näistä.. En ole vielä julkaissut palahuivistakaan valmista kuvaa kun se lähti äidille synttärilahjaksi ja kuva jonka otin siitä ennen sitä, on tietenkin tuossa rikki menneen koneen kovalevyllä.. pyysinkin äitiä ottamaan siitä kuvan jotta voisin sen vielä esitellä..
Pitäisi olla kyllä joku muistuttaja kun aina meinaa unohtua kuvata nuo valmiit työt... Onko kenelläkään mitään hyvää ohjetta tuon muistamiseksi...?

Tänään menen veljelleni.. Pidämme leffaillan: Rööperiä katsellaan ja varmaankin jotain hyvää herkutellaan =)

Aurinko paistaa, mutta aamulla oli satanut hieman lunta.. Torstai on toivoa täynnä!

4 kommenttia:

  1. Ihana hylje. Minun yksi oppilaani tekee vauvalle kuutti-fleecepukua. Mikä niistä hylkeistä tekee niin suloisia. Teillä on kiva ilta tulossa. Tuntuu siltä, että sinulla ja veljelläsi on hyvät välit. Se on hienoa. Minullekin siskoni ovat tärkeitä! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vierailustasi blogissani. Katselin noita käsit. alemmasta kuvasta. Tuo kypärämyssy oli kiva, siitä taisi tulla samalla kaulalle suojaa ?? Sä olet taitava, kun kudot ja kudot....ja sit tuleekin käytettävissä oleva teelmäs :=) !! Tuo kidelanka muakin kiinnostaa, pitäis nähdä oikein kädestä pitäen, kokeilisin pisteleekö ne paljetit iholla. Näytät olevan hyvä runon tekijä, ei multa synnyt mitään tuollaista. Muuten sellaista kysyisin sulta onko blogspostilla omaa blogilistaa mistä näkis heti kuka käyttää tätä osoitetta mikä sulla on ? Mulla on vuodatuksen blogeja ns. omat suosikit listalla. Joskus oon kokeillut bogspotin osoitteita, mutta monta kertaa vastau on ollut: ei löytynyt. Olis vaan kiva saada näitäkin osoit. sinne mun omalle listalle, saisin seurattua päivittäin.

    VastaaPoista
  3. Auli: Hylkeet vaan ON (ihania) =)
    Meillä on veljen kanssa kyllä kivat välit nyt, kun pari vuotta sitten oltiin puhelakossa... Onneksi veli osti mulle uuden kännykän ja laittoi viestin, että josko nyt voitais jo puhua toisillemme ;)

    Tuija: Tuossa Kide-langassa ei minua ainakaan häirinneet nuo paljetit mutta sekin on varmaan henkilökohtaista miten kukakin sen kokee... Tuohon kysymykseen blogilistasta en osaa oikein sanoa mitään.. En ole niin perehtynyt näihin bloggausjuttuihin vielä.. Jos joku muu osaa neuvoa niin hyvä juttu. Ja sivulta blogger.com löytyy varmaan vastaus jos jaksaa etsiä.. Voit ryhtyä lukijaksi tuosta oikean reunan Lukijat-palkista, joka voisi myös ratkaista ongelman...?? Harmi, että en oikein osaa neuvoa...

    VastaaPoista
  4. Kiitos käynnistäsi ja kommentista blogissani! Ihanaa, kun kevät tulee. Mielikin piristyy, kun lämpenee ja valo lisääntyy!

    VastaaPoista

Sano pois vain! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...