Pepin peitto

Lukijat

14. helmikuuta 2011

Ystävänpäivän ja viikonlopun tapahtumia

Tänään on ollut vaiherikas päivä....

Viikonloppu meni Kisun kanssa kun seurailin sen vointia... Se kun alkoi lauantaina oksentelemaan ja eilinen menikin sitten nukkuessa eikä enää ruokakaan maistunut... Kisuhan oli jo vanha kissaherra joten tei sitten päätöksen että tänään suunnattiin kohti pieneläinsairaalaa ja viimeistä matkaa... Rauhallisesti Kisu lähti pois minun ja veljeni silittäessä ja mukavia jutellessa... Vielä on vaikea tajuta, ettei kotona odota ketään, mutta pääasia, että Kisu on nyt päässyt parempaan paikkaan ilman kipuja. Tein sairaalassa myös päätöksen, että lahjoitan Kisun ruumiilliset kappaleet lääketieteen hyväksi. Järkeilin sen sillä, että olenhan itsekin tehnyt elinluovutuskortin.

Tällainen ystävänpäivä siis täällä... Ystäväni Kisun muistolle! <3

3 kommenttia:

  1. Voi voi! Voin kuvitella tunteesi: se on aina rankkaa kun joutuu eroamaan rakkaasta ystävästä. Minun kissani Miiru oli 16-vuotias kun hänestä jouduttiin luopumaan ja kyllä se ol kova paikka minulle ja lapsilleni, joiden kanssa kissa oli pentuna ollut jopa leikkikaveri! Onneksi silti hyvin hoidetut ja rakastetut eläimet eivät joudu kärsimään, kun ovat vanhoja ja sairaita. Hyvää ystävänpäivää kaikesta huolimatta tai juuri erityisesti sen takia, ettö teillä on ollut tälläinen ystävänpäivä!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti posti tuo sinulle jotain piristävää lähipäivinä!

    Terv. Sny

    VastaaPoista
  3. Sinulla oli surullinen ystävänpäivä, mutta varmasti hyvä Kisulle. Tuo eläimen (ja omien elinten) luovutus on mielestäni oikea päätös: sitenhän voidaan(eläin)lääketiedettä edistää. Itsekin olen tehnyt elintenluovutustestamentin.

    Olen yrittänyt viestitellä sinulle blogiarvontavoitostani, mutta viestini ovat tulleet aina takaisin sähköpostiini.Onko sähköpostiosoitteesi takkuillut aiemmin?

    VastaaPoista

Sano pois vain! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...