Tänään isänpäivänä minusta tuntuu tyhjältä. Minulla ei ole ketään jota muistaa. En koskaan ole tuntenut isääni. Kirjoitin muuten asiasta jo täällä.
Haluaisin viedä isälleni kakkua ja kortin.
Tahtoisin kertoa hänelle kuinka välitän, että hän on tärkeä.
Tahtoisin halata, jakaa lämpöä.
Mutta minun isäni ei halua olla isä enkä minä voi asialle mitään. Pienenä lähetin aina koulukuvan isänpäivänä isälleni mutta myöhemmin kuulin että hänen mustasukkainen naisensa oli repinyt kaikki kuvani.
Olisin tarvinnut isää, kertomaan ja näyttämään, neuvomaan ja suojelemaan, pitämään huolta minusta. Mutta jouduin pärjäämään itse enkä onnistunut siinä kovin hyvin.
Jos minulla olisi isä, olisin ehkä onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano pois vain! :)