Pepin peitto

Lukijat

9. helmikuuta 2017

Luonnonpäivien jälkitunnelmia ja kaikenlaista pohdiskelua

Mietiskelin äsken kuinka aika rientää, tuntuu kuin viime vuotta ei olisi ollutkaan, mitä sain aikaiseksi, sainko mitään...? Päätin vuoden vaihteessa että tänä vuonna teen tietyille asioille elämässäni jotain ja nyt havahduin taas siihen että on jo helmikuu, mihin se tammikuu meni?! Apua, kohta on jo kesä ja oon auttamattomasti pulassa jos en aloita nyt heti!

Monesti sitä huomaa haaveilevansa kaikenlaisista jutuista ja toisinaan se saakin jäädä siihen mutta sitten on niitä unelmia joiden haluaisi myös toteutuvan ja niiden eteen täytyykin tehdä töitä. Mun haaveena olisi päästä kesäkuussa geokätköilyn megatapahtumaan Lappiin. Mitään en ole vielä asian eteen tehnyt muuta kuin ilmoittanut olevani tulossa. Mutta siihen tarttis vissiin vähän rahaakin ja matkaliput, majoituksen varaamisen yms. En ole koskaan toteuttanut tällaista, en ole koskaan matkustanut mihinkään ja yöpynyt siellä, yksin. Siksi ehkä nämä käytännön asiat on vaikeita. Ja se rahan säästäminen pienestä sairauspäivärahasta. Mutta en ole vielä luopunut ajatuksesta että pääsisin sinne. Ehkä keksin jonkin keinon :)

Mutta joo, käsityörintamalla ei mitään uutta, edelleenkin vain samat projektit käynnissä. Tänään sain valmiiksi ensimmäisen ystävänpäiväsukan. Ensimmäisen kunnon kirjoneulesukkani!


Jouduin jättämään yhden kuvioraidan tekemättä koska nytkin sukasta tuli hieman väljä pituussuunnassa. Mutta muuten ovat juuri sopivat. Lankana on siis Vilma ja puikot 3,5mm.

Teen siis tätä samaa sukkamallia myös 7 veikasta puikoilla 3mm. Sen teko laahaa vähän jäljessä ja näyttää nyt tältä:


Välillä olen neulonut pienempiä kevätsukkia, joissa lankana Nalle ja Svarta Fåretin Frost sekä puikot 3mm. Toinen sukka siis valmis.


Mutta täytyy sanoa että en edelleenkään tykkää yhtään neuloa noin ohutta lankaa ohuilla puikoilla. Nuo 3,5mm puikot on varmaan minimi mun käteen ja Nalle-lanka ehdottomasti ohuin mitä jaksan työstää pidempään. Joten noiden pienten sukkien teko on tuntunut todella työläältä eikä oikeastaan innosta ollenkaan mutta kai tuolle yhdelle pitää vielä pari tehdä :P

Viime viikkoinen Nuuksion retki oli aivan mahtava! Pääsin juttelemaan lempparibloggaajani kanssa ihan kahden kesken ennen kuin muut saapui paikalle ja sitten tietenkin maisteltiin ihania maistiaisia joita Minna meille teki.


Vaikka olenkin nyt noudattanut tiukasti tätä vegaaniruokavaliota niin nyt olin päättänyt tehdä poikkeuksen jos siihen on hyvä syy. Söin mm. kalatahnaa koska kuha jota siinä oli, oli itsepyydystettyä eikä kaupasta ostettua, eli ei tehotuotannon tulosta. Lisäksi kasvispiirakat oli voideltu munalla mutta koska sisällä oli vain kotimaisia kasviksia ja mm. itsepoimittua nokkosta niin omatuntoni ei alkanut kolkuttaa. Vatsa ei tosin tykännyt yllättävästä muutoksesta vaan muistutteli koko seuraavan päivän synneistäni :) Pakurikääpäkahvi oli hyvää!


Sain tosi hyviä vinkkejä ruoanlaittoon ulkona ja en ollut aikaisemmin edes tajunnut että kuinka paljon voi tehdä jo kotona valmiiksi ja sitten vaan lämmitellä nuotion äärellä. Joten paljon oli hyötyä tästä reissusta.


Nyt sitten vaan testailemaan itsekin käytännössä näitä juttuja :)


1 kommentti:

  1. Ihania ystis-sukkia! ulkona kaikki maistuu niiiin paljon paremmalta:)

    VastaaPoista

Sano pois vain! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...