Pepin peitto

Lukijat

27. helmikuuta 2011

Neulomusten esittelyä

Tässä siis eilen lupaamiani kuvia töistä joita olen saanut tehtyä sillä välin kun koneeni oli lomalla =)


Ylhäällä vasemmalla ihan ihmeellinen kypärämyssy, jota aloin neulomaan jäljelle jääneestä Kukkaketo-langasta. Ohjetta ei ollut enkä edes tiennyt mitä tekeleestä tulee ennen kuin se oli valmis. Lankakin loppui kesken ja jouduin käyttämään kaikki mahdolliset erivärilankakeräjämät tähän =)
Tässä oma ohjeeni:
Luo 108s nron 3 pyöröpuikoille (tai sukkapuikoille) ja neulo ainaoikein-neuletta 3 cm. Neulo sen jälkeen sileää neuletta n. 10 cm. Päättele puolet silmukoista ja vaihda samalla puikot (nro 4:n suorat puikot). Lisää 53s ensimmäisellä kierroksella. Neulo sileää tasona (ei suljettuna neuleena), kunnes taso on 20 cm korkea. Päättele silmukat ja ompele taso kaksinkerroin hupuksi. Poimi pääaukosta silmukat ja neulo joustinta (2o, 2n) n. 3 cm.
Tämä myssy sopii ainakin minun pieneen päähäni tiukasti joten pienelle lapselle se voisi olla juuri sopiva varsinkin kevään tullen kun ilmat lämpenevät.

Ylhäällä oikealla on Novitan Kide-langasta (jossa ihania paljetteja) tekemäni kaulaliinatuubihärpäke, jonka ohje oli viimeisessä Suuri käsityö-lehdessä. Se näytti siinä niin kivalta, että päätin tehdä, mutta omaan kaulaan se oli aivan liian suuri vaikka laittoi kaksinkerroin, joten en tiedä mikä meni vikaan vai menikö mikään... Lanka oli kuitenkin aivan ihanaa joten ostin sitä lisää ja nyt on tavallinen kaulaliina menossa siitä... =)

Alhaalla vasemmalla onkin sitten aivan tavalliset miesten sukat, harmaata ja sinistä 7 veljestä-lankaa ja perusohjeella mentiin.

Alaoikealla on suurin tämän hetkinen projektini. Vaikka edellisen villapaidan tekeminen kesti kaksi vuotta, päätin aloittaa tämän, koska uusimmassa Suuri käsityö-lehdessä oli toinenkin ohje jonka halusin toteuttaa. Se oli raglanhihainen tunika. Haastetta luulin olevan, koska paitaan tulee sekä eteen että taakse yhteensä 10 palmikkoa ja lisäksi nuo raglanhihat ja vielä upotetut taskut eteen. Mitään noista en ole ennen tehnyt. Lankana minulla on tuossa Novitan Katri-lankaa, ihanaa vihreää ja keltaista (kevään värit).. Aloitettuani tuon reilu viikko sitten olen todennut, että se onkin varsin helppo tehdä ja siitä innostuneena olen jo saanut melkein etukappaleen valmiiksi =) Joten tähän paitaan ei mene kahta vuotta ;)

Kuvan keskellä vielä pala jääkaappitaidettani, jota tein ruoanlaiton ohessa eräänä päivänä... Runokin sanoista (kaikki M-kirjaimella alkavista) syntyi:

                  ***
Moi mahtava maanantaimaailmani!
Mukavan mainio matka,
minua melkein morjensti moderni Make.
Mietin minne miehet menevät,
mitä muovimaali maksaa?
Maukas munamaito,
mutta missä meidän musta metsämarjamme!
Mikä matala mieli,
minun miljoona magneettia...

                  ***
Tällaista täällä, mitä teille kuuluu...? =)

2 kommenttia:

  1. Paljompa saitkin aikaiseksi konetta odotellessa. Pitäisköhän minunkin laittaa kone lomalle, että ehtisi tekemään käsitöitäkin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kysymästä, hyvää kuuluu. Olet ollut ahkera ja aikaansaava. Tämä koneella pyöriminen kyllä vie helposti aikaa paljon!

    VastaaPoista

Sano pois vain! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...