Pepin peitto

Lukijat

5. syyskuuta 2011

Viikonlopun jälkeen

Viikonloppu hujahti taas nopeasti ja pojat lähti eilen kotiin.. Viikonloppuun kuului pizzan tekoa, leffan katselua, herkkujen syömistä, hieman painimista, Unon pelaamista mummin kanssa ja teinipojan kanssa pohdiskelua aiheesta: Miten leikkaan hiukseni? :) Siis kun T:llä on ollut noin vuoden sellaiset suht pitkät hiukset ja nyt mietti, että millaiseksi ne voisi leikata eikä oikein mikään vaihtoehto tuntunut hyvältä.. Yritin sille painottaa, että mikä tahansa kampaus on ihan kiva jos ne hiukset muistaisi pestäkin välillä ;)

Sukkasatoon sain tehtyä parit sukat, ihan perusmallia n. 5-6-vuotiaan kokoa ovat:

Tänään kävin sitten siskolla kun sillä oli synttärit! Onnittelut vielä! :) Vein lahjaksi itse neulomani huivin ja yhden niistä kasseista joita ompelin viimeksi. Siskon koirat olivat taas hieman villillä päällä, mutta oli niitä kiva käydä taas rapsuttamassa :)

Sain siskolta tällaisen peilinkin:

Ja kotimatkalla kävin hakemassa tämän peilin (jonka olin huutanut huutonetistä):


Nyt täytyy varmaan aloittaa taas se laihduttaminen kun on peilejä huusholli täynnä ;) No, tänäänkin tuli melkein 10000 askelta täyteen!


Aamulla bongasin taas uuden sanavahvistussanan: kaupunkiPINkoodi tai kaupunkihakaneula :)


Huomenna on taas päivä ohjelmaa täynnä joten täytyy varmaan painua nukkumaan!


5 kommenttia:

  1. 10 000 askelta on hyvä askelmäärä...pysyy vähintään kunto kohillaan.

    Mukavaa päivää :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, iloinen postaus! Oikein hyvää tiistaipäivää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ei peilien takia kannata ruveta laihduttamaan. Jos ei entiseen enää mahdu kunnolla, niin ostaa isomman peilin. Niin minä teen ja meillä onkin nykyään ISOJA peilejä :D

    VastaaPoista
  4. Kivat sukkaparit !
    Ja on sulla nyt peilejä.
    Minä olen jo siinä iässä, että peilejä välttelen :)

    VastaaPoista
  5. Hauskat kuvat!! Hyvää viikonloppua!!

    VastaaPoista

Sano pois vain! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...